Kuka luo toivoa lastensuojelussa? 

Vuoden 2024 care day teemana on toivon luominen. Toivo teemana tuo monia ajatuksia mieleen. Lastensuojelulla on vahva stigma, ja sitä en ihmettele, kun katsoo uutisointia lastensuojelusta. Jos olisin ihminen, joka ei ole käynyt lastensuojelun palvelumaailmaa läpi ja tarkastellut sitä monen nuoren kanssa yhdessä, olisi minullakin isoja ennakkoluuloja. Ennakkoluulot ja ihmisen varautuminen tuntemattomiin asioihin on hyvin luonnollista, mutta kun puhutaan lastensuojelusta ja siitä, että on ennakkoluuloja lastensuojelua kohtaan, on se mielestäni vahingollisempaa, kuin se, että olisi ennakkoluuloja esimerkiksi vierasta ruokaa kohden.  

Lastensuojelua pelätään, lastensuojelun asiakkaita pelätään, lastensuojelua pidetään pahana ja isona “mörkönä” joka tulee ja vie lapset. Se voi olla totta joissain tapauksissa enkä kiellä lastensuojelun isoja muutostarpeita tai virheitä. Lastensuojelu on kuitenkin paljon muutakin kuin mediassa esille tuodut asiat. Lastensuojelu on lasten suojelemista, vaikka sitä ei mediassa korosteta. Ymmärrän toki, että ketään ei kiinnostaisi lukea siitä, kuinka kivaa minulla oli, kun oli 16-vuotias ja olin ohjaajan kanssa kylpylässä.  

Toivon luominen niille, jotka ovat sijaishuollossa, on mielestäni jokaisen tehtävä. Silloin kun lapsi on sijaishuollossa, on enemmän kuin todennäköistä, että elämä on ehtinyt nuoresta iästä huolimatta kohdella enemmän kuin epäreilusti. Maailma voi tuntua monesti hyvin synkältä ja nuori ei mahdollisesti edes näe elävänsä yli 18-vuotiaaksi. Sen lisäksi jokaisessa mediakanavassa kerrotaan, kuinka nuorten tulevaisuus huolestuttaa, kuinka nuoret ovat vuosi vuodelta kauheampia ja mielenterveyden haasteet ovat jatkuvassa nousussa ja palveluiden resurssit pienenevät. Olisi ihana joskus nähdä uutisia, missä kehutaan ja tunnistetaan nuorten vahvuudet, osaamiset ja miten heillä on resilienssiä kestää maailmaa. 

Haastan teidät, lukijat, olemaan niitä, jotka levittävät ja pitävät toivoa yllä. Jaksetaan tsempata ja näyttää, mitä elämällä on tarjottavana. Sijaishuollon arki ja elämä on paljon muutakin, kuin mitä mediassa näytetään. Siellä on paljon naurua, rakkautta, iloa, välittämistä ja kauniita hetkiä. Pidetään niistä kiinni. Jokaisella kohtaamisella ja hetkellä on merkitystä. Kun ajattelen aikaa, jolloin asuin sijaishuollossa, ensimmäisenä minulla tulee mieleen se, kun illalla kättäni siliteltiin, kunnes nukahdin. Tai sitä, kuinka aamulla herätyskellon soidessa kahvi oli valmiiksi keitettynä. Joskus viikonloppuisin saatettiin mennä kirpputorille ja haettiin jääkahvit samalla. On monia ihania hetkiä, joita voin lämmöllä muistella. Ne hetket loivat minulle toivoa siitä, että elämässä on muutakin, kun ne ikävät hetket ja kurjuus.