Siirry suoraan sisältöön

Hei sinä lastensuojelun nykyinen tai entinen asiakasnuori!

Haluaisitko auttaa ja tukea omalta osaltasi nykyisiä lastensuojelun asiakkaita tai päästä vaikuttamaan lastensuojelua koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksiin? Tule osaksi Osallisuuden ajan porukkaa!

Osallistumistavat

Kehittäjäryhmät

Osallisuuden aika järjestää erilaisia kehittäjäryhmiä, jossa keräännytään nuorten kesken keskustelemaan ja toteuttamaan nuorten omaa kehittämisprojektia. Tavoitteena voi olla yleisen tiedon lisääminen, eri tahojen kouluttaminen tai muu vaikuttamistyö. Perusryhmä kokoontuu kerran kuukaudessa. Lisäksi järjestämme lyhyempiä teemakehittäjäryhmiä, kuten avohuollon- tai seksuaaliväkivallan ryhmät, joissa paneudutaan jonkun tietyn teeman käsittelyyn ja kehittämiseen intensiivisemmin.

Dialogi-illat ja kokemuskirjastot

Dialogi-illat ovat yhteiskehittäviä tilaisuuksia, joissa nuoret pääsevät kehittämään ja pohtimaan eri alojen asiantuntijoiden kanssa ratkaisuja haastaviin lastensuojelua koskettaviin ilmiöihin. Iltoja järjestetään vuoden aikana 4-6. Kokemuskirjastot ovat konsepti, jossa nuoret pääsevät kohtaamaan ihmisiä esimerkiksi eduskunnassa tai Oodissa, ja kertomaan tarinaansa ja kokemuksiaan ”kirjan lainaajalle”. Tilaisuudet ovat fasilitoituja ja valvottuja Osallisuuden ajan puolesta.

Nuori katsoo kameraan ja hymyilee. Taustalla kaksi nuorta työskentelemässä kynät kädessä.
Nuorten Turvasatama

Nuorten Turvasatama on OA:n, Pesäpuu ry:n sekä Auta Lasta ry:n yhteishanke. Toimintaa toteutetaan Nuorten Turvasatama -Discord-serverillä, joka mahdollistaa nimettömän, matalan kynnyksen ja vertaistuellisen osallistumismahdollisuuden kohderyhmän 13–29-vuotiaille nuorille verkkovälitteisesti. Serveri on auki 24/7.

Kokemusasiantuntijakeikat

OA:n kautta voi toimia keikkailevana lastensuojelun kokemusasiantuntijana. Keikoista maksetaan kokemusasiantuntijalle palkkio. Keikkailuun tarvittavat taidot opitaan Osallisuuden ajan toiminnassa, ja jokaiselle keikalle valmistaudutaan yhdessä OA:n työntekijän kanssa.

Oman tarinan jakaminen

Osallisuuden aika haluaa tarjota äänen ja alustan kaikenlaisille nuorten tarinoille ja kokemuksille lastensuojelusta. Voit jakaa oman kokemuksesi meille joko kirjoituksen, äänen tai taiteen kautta.


Miksi mukaan Osallisuuden ajan toimintaan?


Seitsemän ihmistä nojailevat kaiteeseen ja juttelevat iloisena.


Pääkaupunkiseudun toiminnot


❤ Kehittäjäryhmien toiminta

Dialogi-illat ja kokemuskirjastot

❤ Laitosvierailut

❤ Kokemusasiantuntijana toimiminen ja keikkailu

Kaksi ihmistä katsovat läppäriä, toisella kädessä myös kännykkä.


Muu Suomi


Oman tarinan jakaminen haastattelun, taiteen tai blogin avulla

❤ Ajoittainen etäosallistuminen ryhmiin tai tapahtumiin

❤ Jos etäosallistuminen kiinnostaa, laita meille viesti!


Haluaisitko mukaan toimintaan?

Laita viestiä Vilmalle: +358 40 6802636 tai Johannekselle +358 45 2316729