Rautalangasta väännettyjen järjestötyön hyötyjä kuvaavien mallien avulla voimme lisätä tietoisuutta tekemämme työn merkityksestä suuren yleisön keskuudessa. Tuottamamme poikkeukselliset tuen mallit luovat hyvinvointia ja sitä ei saisi pitää yhdentekevänä.
Hiihtämään pääsee nyt kaikkialla Suomessa. Näin sanottiin uutisissa. Minulla on tapana poimia asioille mitä ihmeellisempiä vertauskuvia ja viime aikoina olen oivaltanut oman roolini Osallisuuden ajan toiminnanjohtajana muistuttavan latukoneen kuljettajaa. Haluan ajaa pimeään metsään, kumpuilevaan peltomaisemaan ja paukkuvalle jäälle avaten reittejä nuorille, jotka pääsevät näin seikkailemaan uusiin ympäristöihin ja kokemaan yhdessä jotain hienoa. Välillä juodaan kaakaot.
Näin osallisuusviikolla on hyvä pohtia jälleen kerran mitä osallisuus on. Pääseekö kaikkialla todella hiihtämään? Latukoneen kuljettajana hommani on huolehtia, että reitit ovat turvallisia ja luisto hyvää. Osallisuusasiat ja erityisesti kokemusasiantuntijuus kiinnostavat lastensuojelun kehittämisen kentällä kiitettävästi ja saamme Osallisuuden ajassa tehdä ilahduttavan paljon erilaista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. Luistoa löytyy! Ilman huolella hoidettua latua meiltä kuitenkin loppuvat hiihtäjät. Me OA:ssa selvisimme toistaiseksi säikähdyksellä järjestökenttään kohdistuvista leikkauksista, mutta on haastavaa suunnitella tulevien kausien latukarttaa, kun ei ole varmuutta latukoneen olemassaolosta.
Tässä ajassa osallisuuden käsitteen tarkastelu on erityisen tärkeää ja tarvitsemme tietoa osallisuuden kokemuksesta ihan kaikilta yhteiskunnan tahoilta. Osallisuuden kokemuksen mittaamisen ja määrittelyn rinnalle olisi tuotava kuitenkin enemmän myös rautalangasta väännettyjä malleja niistä konkreettisista hyödyistä, joita vahva osallisuus voi tuottaa. Tulevaisuususkon horjuessa tunne yhteisöjen pysyvyydestä ja vaikutusmahdollisuuksista omaan elämään korostuvat. Tarvitsemme tuskaa ja tuhoa tulvivien lehtiotsikoiden aikana eteenpäin katsovia kansalaisia, jotka oman toimijuutensa kautta uskovat myös myönteiseen muutokseen.
Lastensuojelun kehittämistyössä osallisuuden edistäminen on luonut mahdollisuuksia kokemustiedon hyödyntämiselle. Olenkin usein puhunut kokemusasiantuntijoiden kultaisesta sukupolvesta. Vertaan heitä Suomen jalkapallomaajoukkueen 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun pelaajiin. He ponnistivat isoille kentille parrasvaloihin, koska jotain oli tehty oikein. Usein on myös helppo pelata itse hyvin, kun ympärillä on taitavia pelaajia. Sittemmin Suomen jalkapallomaajoukkueen ajoittaista rämpimistä pettymyksestä toiseen on seurattu laulaen Tommi Läntisen Via Dolorosa -kappaletta.
Myhäillen olen seurannut kokemusasiantuntijakentän kultaisen sukupolven ponnistamista parrasvaloihin. Politiikan, koulutuksen, lastensuojelun asiakastyön ja kehittämisen kentällä toimivat yhteisöt ovat saaneet uskomattomia tyyppejä riveihinsä, koska jotain on aikanaan tehty oikein ja taitavien pelaajien joukosta on ollut mahdollista ponnistaa eteenpäin. Monet kultaisen sukupolven edustajista ovat itse olleet raivaamassa latuaan uusiin maisemiin. Ja toivottavasti perässä seuraa letka yhtä ennakkoluulottomia tekijöitä.
Miten vältämme osallisuuden eteen työskentelevien toimijoiden Via Dolorosan? Rahoitushaasteiden lisäksi meidän on saatava ihmiset uskomaan järjestöihin ja siellä tehtävään työhön – juuri niiden hyötyjä kuvaavien rautalankamallien avulla! Jos meitä ja tekemäämme työtä pidetään yhdentekevänä, ei tule enää uusia kultaisia sukupolvia. Enkä tarkoita, että meidän tulisi tuottaa liukuhihnalta kokemusasiantuntijoita menestystarinoineen. Osallisuus tuottaa hyvinvointia. Olisi laajennettava ymmärrystä siitä, että usein järjestöt voivat tarjota palvelujärjestelmän viidakkoon verraten varsin poikkeuksellisia tuen malleja. Toimintoihin voi yleensä liittyä matalalla kynnyksellä eivätkä ne ole päätöksien ja neuvotteluiden takana. Järjestöjen tarjoamat kohtaamiset muodostavat usein yksilöitä kannattelevia, pitkäaikaisia yhteisöjä, joiden tuki tässä ajassa ei ole hukkaan heittämisen arvoista. Latutalkoisiin tarvitaan kaikkia.
Kirjoittaja Johannes Jahnukainen istuu OA merkkisen latukoneen kuskin penkillä ja toivoo tulevaisuuteen lumisia talvia!