Kun koti ei tunnu turvalliselta – nuoren kokemuksia laitoksesta

Olen kuullut paljon, että vanhemmat “pelottelee” lapsiaan laitoksella. He saavat sen kuulostamaan maailman hirveimmältä paikalta. Laitokseen voi päästä tai joutua monista eri syistä ja jokaisen syyt ovat henkilökohtaisia. “Laitoslapsista” ajatellaan, että he ovat rikollisia, heillä on huumeongelma tai he ovat muuten vaan ongelmanuoria. Asiahan ei näin ole. Laitoksessa näkee paljon erilaisuutta ja kaikki siellä asuvat käyvät läpi erilaisia elämäntilanteita. Laitoksen aikuisista tulee iso osa sinun elämääsi ja sen vuoksi luottamussuhteen muodostaminen heidän kanssaan on erityisen tärkeää. Luottamussuhde ei synny itsestään, vaan molempien osapuolten tulee osallistua sen rakentamiseen. 

Mitä luottamussuhde sitten tarkoittaa? Miten tietää, että voi luottaa toiseen? Sen huomaa siitä, että uskaltaa puhua vaikeistakin asioista aikuiselle, että uskaltaa näyttää tunteet, eikä niitä tarvitse hävetä. Luottamuksen tulee olla molemminpuolista. Se, että aikuinen luottaa nuoreen on myös hyvin tärkeää. Luottamuksen kautta nuori saa mahdollisuuksia ja vapauksia – on voitava luottaa toisen sanaan.  

Muista, että aikuiset ovat laitoksessa aina sinua varten! On tärkeää, että pystyt laitoksessa  puhumaan vaikeimmistakin asioista jollekin aikuiselle. Ohjaajien tulee auttaa sinua, edistää sinun asioitasi ja elämääsi “oikeaan” suuntaan. Kun et itse jaksa kannatella itseäsi, niin he kyllä jaksavat. Pitää vain uskaltaa luottaa siihen, että ohjaajat kyllä jaksavat kannatella sinua vaikeinakin hetkinä. He ovat varmasti nähneet paljon erilaisia asioita ja tilanteita.  

Minulle laitos on avannut paljon uusia ovia ja antanut uusia mahdollisuuksia elämääni. Laitos on auttanut minua paljon ja ilman näitä aikuisia ja ohjaajia en olisi enää täällä. He ovat tehneet aina parhaansa, että jaksaisin mennä eteenpäin.    

ERIARVOINEN KOHTELU LAITOKSESSA

Laitoselämä ei tietenkään ole aina ruusuilla tanssimista. Siihen, kuten elämään yleensä kuuluu monta eri puolta. Olisi tärkeää, että näemme ne kaikki puolet, jotta voimme muodostaa siitä todellisuutta vastaavan kokonaisuuden.  
Olen nähnyt paljon eriarvoisuutta laitoksessa. Se, miten jotkut ohjaajat kohtelevat nuoria eri tavoin ei aina ole ok. Enkä tarkoita nyt mitään kotiintuloaikoja, vaan suurempia tilanteita, joissa nuoria tulisi kohdella tasavertaisina. Kun näin ei tapahdu, voi siitä jäädä nuorelle tosi paska fiilis. Ja se on täysin oikeutettua. Mikäli ohjaajia huomauttaa tällaisesta toiminnasta, ottavat jotkut sen hyökkäyksenä ja hyökkäävät helposti takaisin asiasta huomauttanutta nuorta vastaan. Kuitenkin jotkin ohjaajat ovat kiitollisia huomautuksesta. Olen huomannut, että ohjaajan oma tausta lastensuojelun asiakkaana auttaa heitä usein ymmärtämään tilanteita paremmin.  

Laitoksessa et myöskään voi juurikaan vaikuttaa siihen kenen kanssa asut.  On vain tultava toimeen muiden kanssa, vaikka et heistä pitäisikään. Se on myös hieman kyseenalaista, että seitsemänpaikkaiselle osastolle laitetaan viisi mielenterveysongelmista kärsivää nuorta. Jokaisella meistä on omat triggeröivät asiamme ja nuori voi helposti triggeröityä toisesta nuoresta, vaikka se ei olisi kenenkään tarkoitus. Olisikin tärkeää arvioida sitä, miten muut nuoret kokevat yhden nuoren oireilun osastolla.  Voi helposti käydä niin, että oireilu aiheuttaa oireilua myös muissa nuorissa. Näissä tilanteissa olisi tärkeää puhaltaa peli poikki ja pyrkiä vaikuttamaan nuorten keskinäiseen vuorovaikutukseen. Tilanne, jossa osaston kaikki nuoret oireilevat samanaikaisesti ja ohjaajia on liian vähän, on kaoottinen.  

Kun seinänaapurilla menee hermo ja hän alkaa vain huutamaan ja paiskoo tavaroita, voi se joillekin nuorille olla hyvin triggeröivää – syyttämättä ketään, sillä vihan tunteelle ei välttämättä mahda mitään, kun se päättää tulla ulos. Myös näissä tilanteissa tapahtuu eriarvoista kohtelua. Jotkut nuoret saavat raivota rauhassa ja osaa uhataan välittömästi eristyshuoneella. Ylipäätään uhkaaminen nuorta millä tahansa toimenpiteellä on väärin.  

Olisi tärkeää katsoa laitosympäristöä ja siellä tapahtuvia asioita nuoren silmin. Toisen nuoren kiinnipitotilanne voi vaikuttaa vahvasti toisen nuoren turvallisuudentunteeseen. Laitos on monen nuoren koti ja sen pitäisi olla turvallinen. Valitettavasti se ei aina tunnu turvalliselta.  

HATKASSA LAITOKSESTA 

Nuorten hatkailuun vaikuttaavat monet syyt kuten kaverit, päihteet ja esimerkiksi mielenterveys. Hatkoilla moni käyttää päihteitä ja joutuu tämän takia huonoon seuraan. Hatkassa ollessa kynnys paluuseen kasvaa päivä päivältä. Syyllisyyden tunne luvatta lähtemisestä tai hatkan aikana tapahtuneista asioista painaa. Kun nuori palaa tai palautetaan laitokseen, hälvenee aikuisten huoli hieman, mutta ei kokonaan. Nuoren kertomat tai kertomatta jättämät asiat aiheuttavat epäilyksiä ja nuori itse voi tuntea häpeää. Voi olla todella vaikea puhua hatkan aikana tapahtuneista asioista kenellekään. On helpompaa olla hiljaa ja tukahduttaa ikävät muistot.  

Päihtyneenä palaava nuori voi olla vielä herkempi rikkoutumaan. Nuorta ei saa alkaa syyttelemään vaan auttaa kaikin tavoin eteenpäin. On tietysti tärkeää selvittää hatkan aikaisia tapahtumia esimerkiksi mahdollisen rikoksen uhriksi joutumisen osalta. Nuorta on kuultava ja tuettava, kun hatkareissua puretaan keskustellen. On oltava tässäkin kohdassa turvallinen aikuinen.  

OIKEUDET LAITOKSESSA 

Laitoksessa asuville nuorille tulisi kertoa enemmän heidän oikeuksistaan. Itsellänikin on usein ollut fiilis,  että en vieläkään tiedä kaikkia oikeuksiani vaikka olen asunut laitoksessa useampia vuosia. Aina tulee uusia asioita ja olen ihan hämilläni, että “Ahaa mulla on tähän myös oikeus”. Ja en tiedä miksi asia on näin? Miksei heti alussa kerrota nuorten kaikkia oikeuksia, vaan asia selviää vasta silloin jos nuori itse kysyy tai saa tietää jotain kautta. Tietämättömyydestä tulee helposti sellainen olo että meiltä piilotellaan ja salataan asioita.  

Toki nuori voi itse olla aktiivinen ja kysyä etsiä tietoa tai kysellä oikeuksiin liittyvistä asioista, mutta on aikuisten asia kertoa lapsille ja nuorille heidän oikeutensa heti alussa. Ohjaajien toimiessa väärin, tulisi heidän kyetä myöntämään se eikä hyökätä nuorta vastaan. Täytyy muistaa, että laitoksissa asuu paljon erittäin ujoja ja sisäänpäin suuntautuneita nuoria. Jos tällainen nuori uskaltaa viimeinkin avata suunsa, ja saa vastaansa vain hyökkäyksen aikuisten taholta, ei hän uskalla enää koskaan kertoa aikuisille mitään. Työntekijöiden toimintaa tarkasteltaessa ja sitä kritisoitaessa on muistettava että olemme kaikki ihmisiä, eikä virheettömiä robotteja. Tärkeintä olisi oppia omista virheistään ja halu muuttaa omaa käytöstään.  

OLETUKSET JA KIRJAUKSET LAITOKSESSA 

Jos et ole jostain asiasta varma, älä oleta, vaan kysy. Jos kuitenkin päädyt johonkin olettamukseen, kerro siitäkin toiselle osapuolelle: “Tämä on nyt minun oletus, miten tämä sinun mielestä menee?”. Mikään ei ole raivostuttavampaa, kuin se että ohjaaja olettaa jotakin ja kirjaa sen asiakirjoihini. Kun myöhemmin luet näitä asiakirjoja, ihmettelet:  “Mitä ihmettä, että eihän tää näin mene”. On tärkeää huomauttaa asiasta työntekijää, sillä kyse on nuoren omasta kokemuksesta. Tällaista asiaa ei saisi vain unohtaa ja jättää tekemättä.  Asiakirjoja voivat lukea monet eri tahot ja siksi on tärkeää, että kirjatut asiat pitävät sisällään myös nuoren todellisen mielipiteen ja kokemuksen. Uskaltakaa kysyä nuorelta! 

Blogitekstin takana on Osallisuuden ajan super-kesätyöntekjiä, jolla on kokemusta laitoksessa asumisesta.